Takavarikko
Alakohdassa b tarkoitetut puitepäätöksessä 2008/841/YOS tarkoitetut rikollisjärjestön toimintaan osallistumiseen liittyvät rikokset on säädetty rangaistavaksi rikoslain 17 luvun 1 a §:ssä. Enimmäisrangaistus on kaksi vuotta vankeutta. Siten b alakohdasta seuraa velvollisuus sisällyttää järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaan osallistuminen rikoslain 10 luvun 3 §:n 1 momentin 1 kohdan rikosten luetteloon sellaisissa tapauksissa, joissa rikoksesta on saatu taloudellista hyötyä. Taloudellista hyötyä koskeva rajaus ei kuitenkaan liene välttämätön, ottaen huomioon edellä 3 artiklan yhteydessä esitetyn lisäksi laajennetun hyötykonfiskaation yleinen edellytys liipaisinrikoksen taloudellista hyötyä tuottavasta luonteesta. Lisäksi järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaan osallistumisessa kyse on useimmiten taloudellisen edun tavoittelusta. Voidaan myös olettaa, että ne tapaukset, joissa liipaisinrikoksena olisi rikoslain 17 luvun 1 a §:ssä tarkoitettu teko, olisivat erittäin harvinaisia, koska kyseistä säännöstä ei ylipäätään ole käytännössä juurikaan sovellettu.
Luvun 2 §:ssä on yleissäännös hyödyn menettämisestä. Sen 1 momentin mukaan rikoksen tuottama taloudellinen hyöty on tuomittava valtiolle menetetyksi. Hyöty voidaan tuomita menetetyksi joko esineellisenä tai arvona eli rahamääränä. Menettämiseen tuomitaan rikoksesta hyötynyt tekijä, osallinen tai se, jonka puolesta tai hyväksi rikos on tehty. Hyödyn konfiskoiminen ei edellytä, että hyödyn saaja olisi ollut osallisena rikokseen tai siitä edes tietoinen (HE 80/2000 vp s. 22; ks. myös KKO 2014:72 ja KKO 2014:73).
Asianomistajan aseman parantamiseksi lakiin ehdotetaan myös lisättäväksi säännös, jonka mukaan menettämisseuraamus voitaisiin asianomistajan vaatimuksesta tuomita ennen asianomistajan korvausvaatimuksen ratkaisemista. Se helpottaisi asianomistajan mahdollisuuksia saada korvaus perityksi omaisuudesta, joka on vieraassa valtiossa jäädytettynä menettämisseuraamuksen turvaamiseksi. Tarkemmin säännöstä perustellaan jäljempänä.
Luvun 10 §:ssä ovat säännökset menettämisseuraamuksen kohtuullistamisesta. Sen 1 momentin mukaan menettämisseuraamus saadaan jättää tuomitsematta, jos 1) hyöty taikka esineen tai omaisuuden arvo on vähäinen, 2) tekijä jätetään rangaistukseen tuomitsematta rikoslain 6 luvun 12 §:n tai muun vastaavan lainkohdan nojalla tai 3) menettämisseuraamuksen tuomitseminen olisi kohtuutonta ottaen huomioon rikoksen ja esineen tai omaisuuden laatu, vastaajan taloudellinen asema sekä muut olosuhteet. Lisäksi pykälän 2 momentin mukaan menettämisseuraamus voidaan 1 momentissa mainituilla edellytyksillä määrätä koskemaan esineen tai omaisuuden sijasta sen arvoa taikka vain osaa esineestä tai omaisuudesta tai sen arvosta. Menetetyksi voidaan niin ikään tuomita osa sekä esineestä tai omaisuudesta että sen arvosta. Menetetyksi voidaan tuomita myös osa hyödystä. Oikeuskäytännöstä ks. KKO 2005:76, KKO 2007:85, KKO 2009:26, KKO 2010:10, KKO 2010:40 ja KKO 2014:73.
Alakohdassa c mainitaan tietyt niin sanotun lasten seksuaalista hyväksikäyttöä koskevan direktiivin (2011/93/EU) rikokset. Direktiivissä tarkoitetut rikokset voivat tapauksesta riippuen täyttää rikoslain 25 luvun 3 tai 3 a §:ssä tarkoitetun ihmiskaupan tai törkeän ihmiskaupan, rikoslain 20 luvun 9:n tai 9 a §:n mukaisen parituksen, törkeän parituksen, rikoslain 17 luvun 18 §:ssä tarkoitetun sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittämisen tai 18 a §:ssä tarkoitetun törkeän sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan levittämisen taikka rikoslain 20 luvun 8 b §:n 2 momentin mukaisen lapsen houkuttelemisen seksuaalisiin tarkoituksiin koskevan rikoksen tunnusmerkistön. Ihmiskaupparikoksista ja muiden edellä lueteltujen rikosten törkeistä tekomuodoista säädettyjen rikosten enimmäisrangaistukset mahdollistavat jo nykyisin niiden luokittelemisen rikoslain 10 luvun 3 §:n 1 momentissa tarkoitetuiksi rikoksiksi. Luetteloon olisi kuitenkin lisättävä rikoslain 17 luvun 18 §:ssä sekä 20 luvun 8 b §:n 2 momentissa ja 20 luvun 9 §:ssä tarkoitetut rikokset, joista nykyisellään säädetty enimmäisrangaistus on alle neljä vuotta vankeutta. Myöskään alakohdasta c ei seuraisi velvollisuutta ulottaa laajennettua hyötykonfiskaatiota muihin kuin c kohdassa mainittuihin, direktiivissä 2011/93/EU tarkoitettuihin lapsiin kohdistuviin rikoksiin. Aikaisemmin selostetut perusteet olla rajaamatta direktiivin velvoitteita EU-lainsäädännöllä harmonisoituihin rikoksiin soveltuvat myös alakohdan c tilanteisiin.
Pykälän 3 momentissa säädetään menetetyksi tuomittuun rikoksentekovälineeseen, rikoksen tuotteeseen tai rikoksen kohteeseen kohdistuvan vakuusoikeuden haltijan asemasta eräissä tilanteissa.
Näin ollen voimassa oleva lainsäädäntö sallii direktiivin 4 artiklan 2 kohdassa edellytetyn mukaisesti sen, että menettämisseuraamus voidaan tuomita, vaikka ketään ei ole rikoksesta tuomittu rangaistukseen. Asia ei kuitenkaan voimassa olevan lain säännöksistä suoraan ilmene. Tilannetta selkeyttäisi se, että lakiin lisättäisiin tästä nimenomainen säännös. Säännös olisi perusteltua kirjata lakiin nykykäytäntöä vastaavan laajuisena. Toisin sanoen, koska nykyisin on katsottu, että mahdollisuus käsitellä konfiskaatiovaatimus ilman syytettä ei rajoitu vain tiettyihin tapauksiin, ei sitä myöskään lakiin otettavalla säännöksellä olisi järkevää rajata direktiivissä edellytettyihin tilanteisiin. Menettelyllisesti säännöksessä kuitenkin tulisi olla takeet siitä, että konfiskaatioprosessiin soveltuisivat oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin takeet, kuten vähimmäisvaatimuksena se, että henkilö on haastettu häntä koskevaan konfiskaatioprosessiin.